Kauniit kehykset auttavat kehystämään taidetta viehättävällä tavalla, ja oikein valittuna ne voivat myös korostaa kehysten sisällä olevia taideteoksia aivan uudella tavalla. Mutta miten valita taululle oikeat kehykset? Tässä oppaassa kerromme lisää!
Näin valitset oikeat kehykset taulullesi
Täydellisen kehyksen löytäminen voi tuntua hankalalta, jos asiaa alkaa miettimään liian monelta eri kantilta. Vaikka oikeanlaisen kehyksen hankinnassa on otettava huomioon muutamia tärkeitä seikkoja ja mentävä pieniin yksityiskohtiin, asiaa ei kannata murehtia liikaa, sillä aivan kuten taiteen, myös kehyksen valinnan tulisi olla miellyttävää puuhaa.
Ensinnäkin on tärkeää löytää oikea paikka kehysten ostamiselle. Tänä päivänä kehykset on helppo tilata verkosta vaikkapa suoraan omalle kotiovelle. Verkkokaupassa shoppailu voi olla todella hauskaa, sillä voit selata kymmeniä eri vaihtoehtoja nopeasti ja vaivattomasti, tallentaa suosikkisi ja jatkaa shoppailua myöhemmin juuri siitä, mihin jäit.
Värin suhteen saat tietysti valita juuri sellaiset kehykset, jotka miellyttävät omaa silmääsi kaikkein eniten. Muutamilla vinkeillä värin valintaan pääset jo pitkälle. Kehyksen väri kannattaa aina sovittaa yhteen kehysten sisälle tulevan taideteoksen tai kuvan kanssa. Neutraalilla värivalinnalla voit korostaa kehysten sisällä olevaa taidetta, kun taas rohkeammalla värillä voit luoda katseenvangitsijan, joka vetää huomiota puoleensa.
Luonnollisesti yksi tärkeimmistä asioista oikeanlaisen kehyksen valinnassa on sen koko. Millimetrien tarkkuutta ei onneksi edellytetä. Pidä myös mielessä, että kehysten koko ilmoitetaan aina sen perusteella, minkä kokoinen kuva siihen mahtuu. Kokoa ei siis ilmoiteta kehyksen ulkomittojen mukaan.
Lisäksi kannattaa miettiä, minne taideteos on tulossa. Aiotko ripustaa sen seinälle vai asettaa sen esille esimerkiksi kirjahyllyyn? Kun tiedät, minne taideteos on tulossa, pystyt myös tarkistamaan etukäteen, pitääkö sinun tilata erillinen tukijalka vai seinäkiinnike riippuen siitä, aiotko ripustaa taulun seinälle vai asettaa sen alustalle.
Pohdi myös samalla, onko taideteos tarkoitus asettaa pysty- vai vaakasuoraan. Huomioi, että yhdestä kehyksestä voi olla useaan eri tehtävään, eli vaakasuoran kehyksen voi helposti muuntaa pystysuoraksi kehykseksi kiepauttamalla sen toisin päin. Voit luoda myös mielenkiintoisia kollaaseja yhdistelemällä erikokoisia ja -värisiä kehyksiä sekä pysty- että vaakasuorassa!