Surrealismin synnyttäjät

1920 -luvulla alkunsa saanut surrealismi on taidesuuntaus, jossa korostuu eräänlainen unen logiikka ja arkitodellisuudelle vieras absurdius. Se otti vaikutteita niin dadaismista, Sigmund Freudin psykoanalyysistä kuin Karl Marxinkin ajatuksista, vaikkei surrealistista suuntausta voidakaan pitää etenkään puoluepoliittisesti mihinkään suuntaan kallellaan olevana liikkeenä. Surrealistisen taidesuuntauksen keskiössä on ihmisen alitajunnan, eli tiedostamattoman tuominen ikään kuin näkyville.

Surrealistit halusivat näyttää kirjallisuuden, maalaustaiteen tai vaikka elokuvien avulla sen, mikä ihmisessä on tavallisesti piilossa. Yksinkertainen ja pelkistetty esimerkki surrealistisesta taideteoksesta voisi olla esimerkiksi sellainen, jossa kuvataan ecco -kenkäkauppaa, jossa myydään ainoastaan sellaisia kenkiä, joissa ei ole tilaa jaloille, tai vaikka pelkästään absurdin valtavia kenkiä, tai sellaisia, joiden suu-aukoissa kasvaa nilkkoja raatelevat hampaat. Tämänkaltaisen taideteoksen voisi ajatella kuvaavan esimerkiksi nykyihmiseen kohdistuvia paineita kävellä monilla suurilla saappailla, vaikka hän alitajuisesti tietää, että sellainen on mahdotonta.

Guillaume Apollinaire (26. elokuuta 1880 Rooma – 9. marraskuuta 1918 Pariisi)

Ranskalaista runoilijaa ja taidekriitikkoa Guillaume Apollinarea pidetään yleisesti surrealismi -sanan keksijänä. Hän käytti tuota sanaa kuvaillessaan Erik Satien teoksia, ja erityisesti hänen balettiaan nimeltä ”Parade” vuonna 1917. Kirjeessään belgialaiselle kirjailijalle Paul Dermeelle Apollinaire kertoo, että Satien balettia on hänen mielestään syytä kutsua surrealismiksi, vaikka hän ensialkuun olikin käyttänyt termiä ”supernaturalismi”, joka lienee kaiketi jonkinlainen ”yliluonnollinen” -sanan synonyymi. Oli miten oli, surrealismilla hän joka tapauksessa tarkoitti eräänlaista arkitodellisuuden ”ylittämistä”. Kaiken tämän valossa voidaan sanoa, että vaikka Apollinairen omaa tuotantoa ei suurimmaksi osaksi yleensä lasketa surrealistisen liikkeen piiriin kuuluvaksi (vaikkakin esimerkiksi hänen jo 1909 kirjoittamassaan pienoisromaanissa ”Mätänevä velho” on paljon sellaisia piirteitä, jotka tulivat myöhemmin tutuiksi nimenomaan surrealistien teoksissa) voidaan Apollinairea hyvällä syyllä kutsua eräänlaiseksi surrealismin oppi-isäksi.

André Breton (19. helmikuuta 1896 Tinchebray, Orne – 28. syyskuuta 1966 Pariisi)

Aiemmin Dada -liikkeeseen kuulunutta ja siitä riitaisesti eronnutta ranskalaista kirjailijaa André Bretonia voidaan hyvällä syyllä kutsua surrealismin perustajaksi. Breton oli erityisen kiinnostunut ihmisen alitajunnasta; siitä mitä ihmisen mielessä tapahtuu hänen tiedostamattaan. Tätä tiedostamatonta hän yritti loihtia esiin esimerkiksi hypnoosin avulla. Tarkoitus oli vapauttaa kieli ”järjen kontrollista” ja kaikenlaisista estoista ja pidäkkeistä. Vuonna 1924 julkaistussa teoksessaan ”Surrealistinen manifesti” Breton julisti, että olisi luotava kokonaan uudenlainen kielioppi, eräänlainen kielen alkemia, joka käyttäisi hyväkseen kielen koko skaalaa sen kaikessa (piilevässä) rikkaudessa.

Yvan Goll (29. maaliskuuta 1891 – 27. helmikuuta 1950)

Andre Breton ei suinkaan ollut ainoa taiteilija, joka julkaisi surrealistisen manifestin vuonna 1924. Oman manifestinsa julkaisi myös ranskalais-saksalainen runoilija Yvan Goll (ristimänimeltään Isaac Lang), jonka kirjoittama ”Manifeste du Surréalisme” ilmestyi itse asiassa kaksi viikkoa ennen Andre Bretonin ”Surrealistista manifestia”. Vaikka Breton ja Goll olivat kumpikin surrealisteja, eivät he pitäneet toisiaan tovereina, jotka jakavat saman ”taistelun”, vaan ennemminkin kilpakumppaneina, joilla kummallakin oli oma uskollinen seuraajajoukkonsa. Lopulta kiista kulminoitui kirjaimelliseen käsirysyyn, jonka voittajaksi selviytyi (ilmeisesti suuremman tukijoukkonsa ansiosta) Breton. Vaikka Breton voittikin tämän taistelun surrealismin oikeasta määritelmästä, vaihteli tuo määritelmä silti aina sen mukaan, miten kukakin taiteilija surrealismin ymmärsi. Lopulta lieneekin varsin selvää, ettei piilotajunnan mysteereitä ole mahdollista ahtaa kovinkaan ahtaisiin karsinoihin.