Suomen taiteen historian lyhyt oppimäärä

Suomalaiset arvostavat taidetta ja haluavat sitä lähiympäristöönsä, mutta miten suomalainen taide oikein sai alkunsa? Pureudumme tähän kysymykseen lyhyesti tällä sivulla.

Kansallisuusaate vaikutti suomalaisen taide-elämän muotoutumiseen

1800-luvulla Suomessa elettiin Venäjän vallan aikaa, mutta kansallisuusaate alkoi kuitenkin voimistua. Tämä vaikutti myös suomalaiseen taiteeseen sekä siihen, että suomalainen taide-elämä alkoi etsiä muotoaan. Kuvataide sai erilaisia instituutioita ja ajanjaksoa kutsutaankin Suomen taiteen kultakaudeksi. Kuitenkin jo kivikaudella maamme alueella on tehty taidetta, kuten kalliomaalauksia ja erilaisia eläinfiguureita.

Taiteemme on saanut vaikutteita sekä idästä että lännestä

Taiteemme on saanut vaikutteita sekä idästä että lännestä. Kirkkotaide sai 1200-luvulta alkaen vaikutteita lähinnä lännestä ja emämaa Ruotsilla olikin suuri vaikutus suomalaiseen taiteeseen aina 1800-luvun alkupuolelle saakka. Arkkitehtuurissamme oli nähtävissä venäläisvaikutteita. Myös ranskalaisia ja saksalaisia vaikutteita oli selvästi nähtävillä 1800-luvun taiteessamme. Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana modernit, kansainväliset virtaukset ovat kuitenkin vaikuttaneet kaikista eniten maamme taiteeseen.

Suomen alueella on tehty taidetta jo kivikaudella

On kiehtovaa ajatella, että maamme alueella on tehty taidetta jo kivikaudella. Kalliomaalaukset todistavat, että taide on kiehtonut jo kivikautista ihmistä. Kalliomaalausten lisäksi kivikaudelta on peräisin kuitenkin myös muuta taidetta, kuten karhun- ja hirvenpääveistoksia, puisia sekä keraamisia ihmis- ja eläinfiguureita sekä kampakeramiikkaa. Kivikauden käyttöesineet oli usein muotoiltu niin taitavasti, että niitäkin voidaan pitää omanlaisenaan arjen taiteena.

restimpo