Moni taiteilija kaipaa inspiraatiota työlleen, ja sitä voi löytää yllättävistäkin paikoista. Osa kokee luovuutensa kukkivan erityisesti luonnossa tietynlaisissa ympäristöissä, esimerkiksi merenrannalla. Osa taas saa parhaiten inspiraatiota esimerkiksi kahviloissa tai baareissa ihmisvilinän keskellä. Taiteilijalle voi olla hyvä idea rakentaa itselleen oma ateljee tai vastaava tila, jossa taiteen tekeminen luonnistuu helposti.
Mikä inspiroi parhaiten?
Taiteilijoiden kannattaa hakea inspiraatiota erilaisista ympäristöistä ja esimerkiksi havainnoida itse, minkälainen ympäristö toimii parhaiten. Usein omassa tilassa tapahtuu paikkaan liittyviä positiivisia assosiaatioita ja sitä kautta luovuus lähtee liikkeelle uusilla tavoin. Idean voi antaa yksinkertainenkin asia.
Taiteilijan omassa tilassa kannattaa olla hyvä valaistus, jotta ympäristöä pystyy havainnoimaan paremmin. Sen ei välttämättä tarvitse olla erityisen kirkas, mutta kuitenkin sellainen että ympärilleen näkee selkeästi, eikä ajatus katkea siihen että hämärässä joutuu siristelemään. Usein myös avarat tilat auttavat ajatusten selkeyttämisestä. Valoa ja avaruutta saa pieneen tilaan esimerkiksi peilien avulla.
Myös erilaiset valokuvakehykset ja julisteet voivat toimia hyvin inspiraation lähteenä omassa taiteilijalle suunnitellussa tilassa. Kehyksiä ja julisteita voi tilata netistä bga.fi-sivustolta ja samalla saa myös vinkkejä sisustamiseen ja erilaisten tarvikkeiden hankintaan.
Myös muiden luomukset, kuten kirjallisuus, runous tai toisten tekemä taide voi auttaa luomaan jotain ainutlaatuista. Mikäli omaa taidetta ja sen tekemistä varten on olemassa tila, kannattaa sinne ottaa mukaan oma suosikkikirja, valokuvia tai runoja, joiden kokee herättävän erilaisia tunteita. Jos seinä tulee niin sanotusti vastaan, eikä mistään tunnu tulevan mitään, voi näiden tuttujen teosten parissa myös kuluttaa aikaa.
Luonto ja liikunta on toiminut monelle apuna
Lukemattomat taiteilijat ovat hakeneet inspiraatiota luonnosta ja siellä liikkuminen onkin yksi parhaista keinoista nollata mielensä ja saavuttaa sitä kautta uusia ideoita. Esimerkiksi Kolin kansallispuisto inspiroi niin Sibeliusta kuin Järnefeltiäkin ja sen mykistävän kauniit maisemat todella saavat kenet tahansa vähintäänkin ihastumaan ja yleensä myös luovuuden virtaamaan. Mikäli taiteilija siis hankkii itselleen oman tilan taiteen tekemistä varten, olisi hyvä jos siellä olisi viitteitä luontoon, tai luonto olisi tilan lähellä ja sinne olisi helppo päästä.